Torremolinos syyskuu 1989
Oltiin Sannin ja Tenhon kanssa viihdytty hyvin Benidormissa ja niinpä suunnattiin tällä kertaa yhdessä tuttuun Torreen. Itse lähdettiin kolmeksi viikoksi ja heitä viikkoa aikaisemmin matkalle. Hotelliksi valikoitui El Remo, joka oli meren rannalla Montemarissa, aivan Carihuelan rantakadun vieressä. Ja nämä kaksi kylää/kaupunginosaa ovat Benalmádenan ja Torremolinoksen välissä Carretera de Cadizin rantavaltatien varrella.
El Remo oli meille positiivinen kokemus, ja vaikka hotelli oli nähnyt aikaa, oli huoneisto jopa Tamarindosia laadukkaampi. Hotelli oli L-muotoinen tarjoten kaikille merinäkymän. Meidän huoneistomme oli siinä merelle suuntautuvan sivun alkupäässä, mutta merta ja valoa riitti.
Carihuela on Torremolinoksen meren herkkujen (Mariscos) aitta. Parinsadan metrin matkalla Paseo Maritimon varrella oli ravintola toisensa jälkeen yksinkertaisena houkuttimenaan rannalle vedetyt pyyntiveneet.
Lisäksi heti seuraavalla kadulla oli useampikin aito 'Flamencoluola', joissa rytmit veivät mennessään joka kerta. Tietysti turisteille tarjottua, mutta hyvin usein paikalla oli enemmän paikallisia kuin uusia kasvoja.
Meillä oli täysi keittiö eikä matkalippuumme kuulunut aterioita, tuli hieman kauempaa löytynyt vaatimaton pikkukauppa todella tutuksi ruokaostosten suhteen. Pelkkä Buenás / Holá riittivät tullen/mennen tervehdyksiksi ja osa keskustelustakin rupesi luonnistumaan espanjaksi etenkin numeroiden kanssa.
Sanni ja Tenho liittyivät seuraan viikon kuluttua. Olimmekin jo ehtineet tarkastaa heidän Benalmádenassa sijainneen Park-hotellin, joka oli vaatimattomampi, mutta sijainniltaan ihan Puerto Marinan eli sataman lähellä. Lisäksi siellä oli ihan mukava uima-allas (sisä)baareineen.
Sini päätti viedä viherpeukalostaan kuulun äitinsä omatoimiselle kokopäivän retkellemme Malágan kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa oli jos minkälaista kasvillisuutta.
Ja äiti puolestaan sai tyttären hampurilaispelon katoamaan. Sinihän oli pitkään kihlajaismatkamme yhteydessä Tivolin surkeiden hanpurilaisten takia pidättäytynyt niistä. Kun Sanni sanoi, että minä ainakin haluan McDonaldsiin, Sini rohkaistui ja oli positiivisesti yllättynyt. Ilmeni, että kerralla hänen varauksellisuutensa katosi niiden suhteen.
Lähdettiin myös omatoimimatkalle paikallisbussilla Rondaan, jossa päivä kului ihan huomaamatta. Varsinkin kaupungin halkova jyrkänne oli vaikuttava, ja sen vaikuttavuutta lisäsivät kertomukset siellä tapahtuneista surmista. Ylhäällä tornissa termi "niin sitä niittää, mitä kylvää" saikin ihon kananlihalle.
Sen verran oltiin periespanjalaisella alueella, ettei vierailemastamme baarista saanut paahtoleipää (tostados con jamon, queso y tomato) vaan saimme sämpylää (bocadillos). Ja kyllä sieltä suunkostuketta sai, että ei Sinin tuosta tarvinnut maistaa. Kunhan testasi.
Samalla Sanni sai koko baarin seuraamaan hedelmäpelin pelaamistaan. Hän oli jo voitolla, kun seuraan liittyi pappa, joka avuliaasti neuvoillaan vielä moninkertaisti voitot. Siinä sivusilmällä Sinin kanssa huomattiin Tenhossa nousseen pienen mustasukkaisuuden eikä hän pystynyt oikein ilakoimaan kanssamme hienosta suorituksesta.
Ei pahalla todeta, sellaisia me ihmiset taidamme vain olla.
Tutustumiskohteisiin kuului myös Marokkoon tutustuminen matkatoimiston järjestämällä matkalla. Ensin bussilla Gibraltarin lähelle Algecirasin satamakaupunkiin, sielä lautalla Afrikkaan Ceutan kaupunkiin pysyen kuitenkin Espanjan alueella. Ja loppumatka bussilla rajan yli Marokkoon ja Tetuanin kaupunkiin.
Matkalla varrella pysähdyttiin tutustumaan kameleiden kanssa liikkumiseen, joksi sen voisi ehkä määritellä. Eivät uskaltaneet antaa meille ohjaksia käteen.
Taas oli päivään mahtunut paljon aktiivisuutta, mutta kyllä virtaa riitti vielä musiikkituokioon. Harmi, että tähän ei saa Tenhon komeaa baritonia ja Sinin kuulasta sopraanoa.