Tuli tutustuttua uusiin laitteisiin melko
rauhallisesti. Rancilion aloituspaketin lisäksi oli RB:n tampperi ja nakukahva.
Mukana tuli harjoitteluun Mokaflor-kahvia 3 kg. Tuolla tampperilla pakataan
kahvi (suositusvoima vastaa noin 14 kilon painamista) kakuksi, jonka pinnalle
Silvia työntää juuri oikeanlämpöistä, liki kiehuvaa vettä yhdeksän ilmakehän
paineella. Mikäli kakku ei ole tasainen ja ehjä, vesi tulee läpi liian nopeasti
eikä kahvi ehdi uuttua haluttuun väkevyyteen.
Silviaan vedet sisään, päälle ja vedet valumaan
manuaalin mukaisesti Siinä odotellessa sitten Rockya testaamaan. Myllyn terät
olivat säädetty asentoon 10, tuntuivat koskettavan juuri nollassa.
Kahvi oli siis Mokafloria, jossa oli sekoitettu
Arabicaa 80% ja Robusta 20%. Tein sitten tavallisella kahvalla ja
tuplafiltterillä kolme yritystä:
Shot 1:
Rocky asentoon 10, Kahva täyteen, henkilövaa'alla
katsottuna noin 14 kg:n tamppaus, hieman vinolta näyttävä kakku, mutta hyvin
pysyi kiinni vaikka käänsi kahvan ylösalas. Meillä ei ole vaakaa, joten alussa
joutuu kokeilemaan oikeaa kahvimäärää mukana tulevalla mittalusikalla.
Ensimmäisiä neuvoja keskustelupalstoilla oli laittaa kahva paikalleen oikeaan
asentoon ja poistaa se sitten. Kakkuun ei saisi tulla mitään painaumaa. Meillä
ei ensi kerralla mahtunut kahva kunnolla edes paikalleen, ja olihan kakussa iso
painauma.
Siinä usempi kokeilu, kunnes mittalusikalla 2
kahvillista ulottui juuri filtterin sisällä olevaan uraan (ei lähelläkään
yläreunaa, joita olin mallivideoissa nähnyt). Tämän jälkeen kokeiluun. Kultainen
sääntö on, että tuplafiltterillä tulisi tulla 25-30 sekunnissa 60 - 75 ml
juomaa. Ja kupit sekä kahva on lämmitettävä valmiiksi, etteivät samantien
jäähdytä espresso ja häivytä parhaita aromeja. Tuloksena oli 25 sekunnissa 80 ml
espressoa. Cremaa tuntui olevan hieman, kahvi maistui hieman karvaalta.
Uuttamisen jälkeen tiedetään, oliko kahvin pinta ollut oikealla tasolla. Se
pitäisi turvota sen verran vedestä, että siellä nyt pitäisi olla painauma
kakun keskellä. Kakun päällä oli hieman vettä (ei hyvä), ja oli vaikea huomata
mitään painaumaa.
Shot 2:
Rocky edelleen asennossa 10. Taas mittalusikalla kaksi
mittaa. Tampperi pysyi suoremmassa, mutta kakku tuli pois useamman kerran.
Sitten huomasin unohtaneeni lämmittää kahvaa, lämmitys, ja taas huonosti pysyi.
Aina uudestaan siis laitoin samat kahvit filtteriin. Lopulta laitoin viidennen
yrityksen, (tamppausvoima vastasi 15 kg) ja hieman reunoilta jo murentuneen
kakun kunnolla kiinni. Silviasta pitää pitää kiinni, että kahvan saa tiiviisti
paikalleen, mutta kyllä meni. Tulos: 120 ml espressoa 25 sekunnissa, cremaa ei
juuri ollenkaan. Mausta puuttui kuitenkin karvas maku, mutta oli kyllä muuten
'löysä'. Ilmeisesti kahvi on liian karkeaa, kun vettä menee noin paljon
läpi.
Shot 3:
Rocky asentoon 9. Nyt kahvi kahvaan ilma
mittalusikkaa suoraan myllystä, uria myöten. 15 kilon tamppaus, vaikka yritin
painaa vähemmän (pitikin hankkia digivaaka aikoinaan). Kaikki vaiheet onnistuvat
ensimmäisellä kerralla mukiinmenevästi. Hieman kakku oli reunoilta vielä murea.
Nyt tuli 25 sekunnissa 60 ml espressoa, kahvinruskea alkuosa, vaaleni loppua
kohti, cremaa aavistuksen enemmän kuin Shot 1:ssä, maku silti karvas. Kakussa
olin näkeväni pienen painuman jälkeenpäin.
Sain hyviä neuvoja
Ristretton sivuilta, kahvi arveltiin olevan ehkä lievästi jo vanhaa, ja
viimeisen yrityksen tuottavan määrällisesti oikein.