Kesäkuu 2026
Jarin veli Samuli ehdotti, että jospa hän tulisi auttamaan vajan päälle kaatuneen puu kaadossa ja samalla moottorisahalla mökin taakse kaatunut iso puukin saataisiin polttopuiksi. Hänellä olisi lisäksi tukevat telineet, joilta saisi turvallisen jalansijan katonrajaan.
Jari oli hieman kahden vaiheilla, mutta lopulta kesäkuun alkupuolella Samuli ilmestyi peräkärrynsä kanssa Sahanrantaan.
Valitettavasti sitten ilmeni, että ei ollut mahdollista siirtää kaikki tarvittava veneeseemme ja päätettiin jatkaa matkaa kevyemmällä varustuksella ja tarvittaessa hakisimme lisää kun tarkasti tiedettäisiin mistä olisi apua.
Eipä sitten niitä telineitä tarvittukaan ja Samulin tehokkaalla työskentelytahdilla vajan päälle asettunut puu oli kadonnut kappaleiksi alle kahdessa tunnissa.
Seuraavaksi siirryttiin mökin takana kaatuneen männyn kimppuun. Moottorisahan kanssa oli hieman ongelmia, koska sillä pystyi toimimaan ennen ylikuumentumista vain turhan lyhyen ajan.
Siinä sitten pidettiin jäähdyttelutaukoja lounastauon lisäksi ja saatiin melkein koko puu paloiteltua. Jarille jäi enää pieni osuus, kun 95% hommasta oli hoitunut.
Muuten hienosti sujunut päivä sai pahan kolhun, kun joku törppö ajoi kovalla vauhdilla Samulin peräkärryn perään. Eikä tämä onneton suhari jäänyt selvittämään asiaa vaan onnistui pakenemaan mistä oli tullut. Toivottavasti Samuli vähintään saa korvaukset kaikista korjauksista.
Mökkivideoita