Cienfuegos, Kuuba huhtikuu 1990
Heti ensimmäiseksi Heikki Kallille isot kiitokset, että päästiin Cienfuegosiin. Jos Espanjan aurinkorannikko ja Flamenco on ollut meidän ensirakkautemme, tyrmäsivät Cienfuegosin ihmiset ja Son-musiikki meidät täysin.
Lento Havannaan noin 40 hengen potkuriturbiinikoneella oli vivahteikas. Oli kuuman kosteaa ja pelkäsimme, ettei koneessa ole ilmastointia. Ja sitten koneen noustessa yläilmoihin hattuhyllyjen välistä pöllähti valkoista pilveä aivan tolkuttomasti ja tajusimme ilmastoinnin kylmän lämpötilan kondensoivan kosteata ilmaa. Mutta ilmiönä se oli kyllä vavahduttava.
Kuten markkinoilla, ei siinä ollut kaikki. Olimme juuri saaneet kahvittelun alkuun, kun muuten kirkkaalla taivaalla ilmeni turbulenssia. Siinä sitten yhtäkkiä kone vajosi pystysuoraan ja matkustajat reagoivat nousemalla ylös tuoleista ja meillä ainakin vielä kahvikupit käsissä.
Pieni lentokoneemme teki välilaskun ja tankkauksen Camaqüeissa. Meillä ei ollut tällaisesta tietoa ja luulimme jo saapuvamme Havannaan. Vieressä istuneen madridilaiset kertoivat minne olimme tulleet. Pieni 'kansainvälinen' lentokenttä ja oli siellä myös pieni dollarikauppakin.
Meitä oltiin Havannan lentokentällä vastassa Cienfuegosin kahden kansainvälisistä asioista vastaavan henkilön ja autonkuljettan voimin. Matkaa oli saman verran kuin Lappeenrannasta Helsinkiin, mutta ilman ilmastointia keskikokoisessa sedanissa (merkki unohtunut) oli kieltämättä hieman ahdasta.
Pysähdyimme kolmanneksen matkasta ajettuamme kahville ja tutustuttiin kuubalaiseen Cafecitoon?, joka oli aika erilainen kuin kotona. Siinä oli mukana ruokosokerisiirappia ja jotain erikoista makua, mutta kyllä pieni kupillinen oli tervetullutta.
Toinen pysähdys oli sitten tankkaus ja saatiin 20 litraa valtion 'bensasetelillä'. Kuubassa polttoaine oli tosiaan niin säännöstelty, ettei pelkkä raha riittänyt sen ostamiseen. Piti olla vielä ostoslupakin, jollainen yliopiston kuljetuksilla oli, tosin vain säännösteltynä matkan pituuden mukaan. Eipä tullut kysyttyä auton kulutuslukemia, harmi.
Meidät majoitettiin Cienfuegosin ainoaan kansainväliseen hotelliin, Jaguaan (lausutaan Hauva) ja saatiin huone ylimmästä 7. kerroksesta. Ennen huoneeseen pääsyä hämmästyimme toden teolla, kun saimme ison pinon paikallisia pesoja. Tapa oli, että yliopisto maksoi ylläpidon lisäksi luennoitsijalle 25 USA:n dollaria päivältä ja eihän meillä ollut mitään sitä vastaan. Säästyipä valuuttaa viimeiselle kiekalle.
Hotellihuone oli yksinkertainen, mutta siisti ja sieltä oli oikein hyvät näkymät sekä kaupunkiin että merelle. Meillä oli tullut tavaksi lomilla aina kulkea rappusten kanssa, niin nytkin. Saattoi henkilökunta ajatella, ettei luotettu hissiin ;)
Jagua sijaitsee Cienfuegosin eteläpäässä niemekkeellä, josta on hyvä pääsy muille Karibian saarille. Se rakennettiin kasinoksi juuri ennen Kuuban vallankumousta 1959 ja tarjoaa turistille nykyäänkin parasta sekä ravintoloiden ja yökerhojen suhteen, Kuuban tasolla.
Kuuba on melkoisessa puristuksessa kauppasaarron takia ja siksi näkymät ovat suoraan sanoen masentavia. Ei se meille niin tärkeätä ollut, että uima-allas pysyi tyhjänä. Senkin edestä oli mahdollisuus tutustua paremmin ympäristöön ja tarvittaessa mennä meren rantaan vilvoittelemaan.
Ensimmäinen isku sisuskaluihin tuli heti illallisella. Olimme jo virittäneet odotukset kaiken näkemämme mukaan, mutta sitten hovimestari loksautti suumme auki. Tuotuaan olutta, hän palasi takaisin uusien olutlasien kanssa ja pahoitteli edellisissä laseissa oluen vaahtoavan liian vähän.
Loistava palvelu ei saanut Siniltä kaikkia pisteitä, sillä hänestä oluen pitää olla jääkylmää ja vaahto on turhaa.
Mutta varsinainen knock-out tuli kun kolmihenkinen kitaratrio aloitti soitannan. Toki meille Los Paraquaios ja vastaavat olivat tuttuja, mutta nyt laulu ja soitanta oli jotain fantastista. Kun kysyimme tarkemmin, kyseessä oli ihan paikallinen trio, jonka musisoinnista saimme nauttia koko vierailun ajan. Me olimme saaneet 'bolerotartunnan' loppuiäksemme.
Cienfuegosissa oli mukavan lämmintä, näin huhtikuussa keskilämpötila oli 30 astetta ja tekemämme sightseeingristeily meni mukavissa merkeissä. Itse kaupungin eteläpuolella olleeseen linnoitukseen ei päästy mutta laivaretki Karibialla oli hieno kokemus.
Kaupungissa ei juuri näkynyt uutta, tai ilmasto vain vanhentaa uudenkin materiaalin. Ja kosteuttakin tuntuu olevan ja pihat suorastaan rönsyilivät kasveja.
Cienfuegosissa oli myös katujen varsilla kovaäänisiä, mutta iloksemme niistä järjestään kuului Kuuban omaa Son-musiikkia. Ja sitä kuului jopa hotellihuoneeseen avoimen ikkunan kautta. Hotellin ravintolassa soi yleensä kevyempi Bolero kitaratrion soittamana, kun taas Son-orkesterissa on myös puhaltimia, rumpuja ja pianoa.
Olosuhteista huolimatta ihmiset tuntuivat suhtautuvan asioihin positiivisesti. Hymyily ja rauhallisuus ei tuntunut pakotetulta vaan 'näin se menee' mentaliteetilta. Törmäsimme myös hotellimme siivojakaksikkoon ja he tulivat kuvattavaksi.
Kaupungissa oli helppo kävellä, sillä liikennettä ei juuri ollut. Tätäkin rantakatua kävellessä lauleltiin Kuubalaista serenadia, tosin kapakoita ei juurikaan näkynyt. Opiskelijoille ja nuorisolle oli tapana järjestää juhlat urheilukentälle, jonne tuotiin säiliöautolla olutta tunnelman luomiseksi.
Jarilla oli tarkoitus pitää parikin luentoa energiatekniikasta ja -politiikasta. Mutta yliopistolle pääsy osoittautui aika hankalaksi. Yliopiston autoa ei saanut tankattua sähkökatkon takia ja ensimmäinen tilaisuus peruuntui. Toinen onnistui ja meni ihan hyvin. Tekniikka ja diaprojektori pelasivat ja professorit kuuntelivat kiinnostuneena.
Tosin Jarille siellä selvisi, että professori oli yleisnimitys opettajille ja pieni ramppikuume laski nopeasti, koska yleisön keski-ikä oli alle kolmenkymmenen.
Meille järjestettiin myös retki Cienfuegosin liki 100 hehtaarin kasvitieteelliseen puutarhaan hieman kaupungin ulkopuolelle. Mukaamme saatiin läsnäoleva LTKK:sta tullut vaihto-oppilas, joten ei ollut kielivaikeuksia ymmärtää yksityiskohtia. Maistoimme myös virkistävää sokeriruokojuomaa, joka tehtiin yksinkertaisesti puristamalla ruokoa massiivisen puristimen läpi.
Pääsimme myös tutustumaan Trinidadin kaupunkiin ja matkalla ajoimme tietä, jota ei pitäisi olla olemassa. Tie kulkee ihan meren vieressä ja lähellä Trinidadia on alue, jossa vuosittain maaravut siirtyvät massoittain soisista metsistä merenlahdelle parittelua varten. Tämä luo sekä luonnonihmeen että liikennevaaran, erityisesti huhti-toukokuun tienoilla.
Kun pysähdyimme paikalle, rapuja oli jauhautuneena tien varressa pitkällä matkalla ja tuoksua ei voi sanoin kuvata. Eikä tuo liikenne ole kovinkaan vilkasta. Onneksi viranomaiset ovat alkaneet sulkea teitä pahimpaan massamuuton aikaan suojellakseen näitä luontokappaleita.
Trinidadin kaupunki on perustettu jo 1500-luvulla ja sen keskusta on säilynyt pitkään sellaisenaan ja kaupunki onkin suosittu turistikohde tupakkapeltojen keskellä.
Ei pidä ajatella, että silloiset kuubalaiset olivat kolmemetrisiä, mutta jokin peruste näiden ovien suunnittelulla oli. Yksi suosittu ehdotus on ollut mahdollistaa ratsukon/tavarakuorman pääsy, mutta minkä takia?
Trinidadista etelään alle puolen tunnin ajomatkan päässä oli merenrantahotelli, jonka olisi voinut kummitushotelliksi nimetä. Melko uuden näköinen ja suurella rahalla rakennettu hotelli oli kyllä auki, mutta sieltä puuttuivat sekä vieraat että henkilökunta.
Ja se ranta oli aivan tyrmäävän tuntuinen, valkoista hiekkaa ja vihertävää vettä. Ilmankos Jari uskaltautui siellä pulahtamaan.
Kävimme useampana päivänä kävelemässä Cienfuegosin keskustassa, jossa aina oli paljon ihmisiä. Siellä täällä oli pieniä jonoja, mutta ei kuitenkaan merkittävissä määrin.
Myöskään saamillamme pesoilla ei hurjasti ollut hankittavaa, Kuuban lippukin taidettiin ostaa hotellin dollarikaupasta.
Nämä kuvat tuovat hyvin esiin liikenteen vähäisyyden kaupungin kaduilla. Havannassa oli jo paljon enemmän liikennettä ja tietysti Kuubaan jääneitä dollarihymyjä.
Joka puolella oli Castron iskulauseita. Jäi vain mieleen, että eipä kyltin asentaneet paljoa välittäneet näkyvyydestä, kun puu oli jätetty kyltin kekseisen sanoman eteen. Ja kyllä liikenteen pärinän vaihtaa milloin tahansa rytmikkääseen musiikkiin, vaikkei äänentoistolla olekaan tasoa.
Jarilla jäi sormi oven väliin, kun tuulenpuuska iski huoneen ulko-oven yllättäen kiinni. Hotelli suit sait sukkelaan toimitti hänet paikalliseen sairaalaan. Siellä ei kauan tavinnut odotella, enemmittä puheitta pistettiin jäykkäkouristusrokote ja paketoitiin sormi hienosti.
Vakavampi oli tilanne loppuajan vatsataudin kanssa. Mutta senkin suhteen hoito oli hyvää, lievästi sanoen. Jari joutui toistamiseen peruuttamaan toisen luentonsa, ja parin tunnin sisällä kansainvälinen sihteeri ilmestyi lääkärin ja höyryävän kanakeittokupin kanssa. Lääkäri teki 'maan perusteellisen' lääkärintarkastuksen ja siinä samassa kehui Pekka Puskaa erinomaiseksi kansanlääkäriksi ja Suomen terveydenhoitoa esimerkilliseksi.
Eipä vaan Suomessa ole saatu näin täydellistä lääkärintarkastusta.
Tähön lopuksi vakava varoitus Kuubaan menijöille. Aurinko tunkeutuu ihoon aivan huomaamatta ja Sinillä paloi korvalehdet. Asian tasapainottamiseksi meillä molemmilla paloi myös nilkat, kun ilman sukkia oli niin mukava kävellä.
Olimme sitten viimeisen yön Havannassa ja Jarin vatsatauti melkein esti lennolle pääsyn, mutta onneksi kuitenkin koneeseen päästiin.
Meillä jäi palat sydämistä Kuubaan ja etenkin Cienfuegosiin, niin ihanan ystävällisyyden koimme tässä valtavien vaikeuksien kiusaamassa maassa. Vastavuoroisesti veimme mukanamme rakkauden Boleron säveliin, joita olemme iloksemme löytäneet kuunneltavaksi Suomessakin.
Oliko sitten konjakkiryyppy se viimeinen niitti vatsalle laittaa asiat kuntoon, mutta Jamaikalla koneesta tuntui nousevan terve mies.
← Takaisin tämän matkan aloitusivulle