Benalmádena, Espanja syys/lokakuu 1990
Oltiin edellisenä vuonna todenneet Sannin ja Tenhon käyttämä Park-hotelli ihan kelvolliseksi ja päätimme valita sen kun lähdimme kahden viikon lomalle auvoiseen Andalusiaan, jälleen kerran.
Vaikka olemme niin monta kertaa täällä olleet, ajankäytön suhteen ei ole ongelmaa. Kolutaan vanhat, tutut paikat ja aina tulee lisää uutta. Puerto Marina oli laajentunut ja sinne oli tullut myös asuntoja, toki kalliilla hinnalla varattavia.
Park-hotellissa oli melko yksinkertaiset huoneet ja saatiin ihan kivasti parvekenäkymää kadulle päin. Hotellissa oli myös pieni baari/ravintola, joka myös palveli uima-altaan käyttäjiä.
Hotellilta oli muutaman minuutin kävelymatkaan rannan promenadille, Puerto Marinalle, siitä taas pari minuuttia satamaan, Puerto Marinaan ja hotellin ovista toiseen suuntaan kymmenen minuutin matka Benalmádenan keskustan liikkeisiin ja ravintoloihin. Eli sijainti rauhallisella sivukadulla oli oikein hyvä.
Ennenkaikkea meitä miellytti se, että Paseo Maritimoa pitkin pääsi aina Carihuelaan ja sen varrelle oli tullut baareja ja ravintoloita.
Hotellin lähellä, kadun puolella oli puu, joka keräsi joka ilta todella ison määrän lintuja, jotka pitivät kovaa meteliä ennen rauhoittumistaan yöksi. Ennen puihin laskeutumista linnut suorittivat näyttäviä, satojen yksilöiden tekemiä lentomuodostelmia.
Vuokrattiin myös auto muutamaksi päiväksi ja suunnattiin Málagaan ja sieltä eteenpäin 50 km Nerjaan, jossa on yhdet Euroopan hienoimmista tippukiviluolista.
Oli uskomaton kokemus kun melko mitään sanomattomasta aukosta mentiin valtaviin luoliin, jotka oli löydetty vain muutama vuosikymmen sitten.
Seuraavana päivänä suunnattiin Torremolinokseen ja hieman ennen Málagan lentokenttää käännyttiin maaseudulle merestä kauemmaksi ja tehtiin rengasmatkaa vuoristomaisemissa aina takaisin Fuengirolaan asti. Ja tottakai tultiin Mijasin kylän kautta takaisin rantatielle. Miellyttävä ja rauhallinen päiväretki Andalusian auringon alla. Todos antes del Sol.
Niin vain siinä menee, että iän mukana iltahuvien laatu muuttuu määrää tärkeämmäksi. Torressa on ehdottomasti kaikkein viimeisin musiikki, vaikka sen tulo Suomeen on kymmenessä vuodessa nopeutunut.
Ja oli oikein mukavaa, että New Pipers ja kumppanit olivat pitäneet tasonsa. Tosin tarjonta vaikutti kokonaisuudessaan vaisummalta, ehkäpä nuorison maku on muuttumassa.
Keväällä Kuubassa aivan uudentyyppinen musiikki eli Bolero sai meidät täysin pauloihinsa. Olimme hieman toivoneet, että jotain samanlaista löytäisimme Espanjastakin ja kuinka ollakkaan Torren yhdessä aistikkaassa tanssipaikassa kuulimme jotain samanlaista.
Ja kyllä Jari sitten tenttasi tarjoilijaa viimeisen päälle, että mistä ja kuka 'meidän' musiikkia oikein esittää. Otimme ylös kaksi nimeä, Los Panchos ja Los Sabandeños. Ja päivää kahta myöhemmin olimmekin Málagan El Corte Inglésin (kuin Stockmann tai Anttila) tavaratalon musiikkiosastolla ja BINGO!
Meillä oli loman parhaita tuliaisia, ja olemme julkaiseet Los Panchosin musiikista omat sivunsa.
Kuka ei ole seurannut meidän matkaraporttia, ei taida tietää Sinin tarvetta jakaa myös aidatuille ja vapaana juokseville eläimille mahan täytettä. Ehkä ei nyt päivittäin, mutta sataman sivuaallonmurtaja tuli kyllä meille tutuksi. Täällä oltiin käyty jo edellisenä vuonna, mutta nyt matka kesti vain muutaman minuutin.
