Sinikka ja Jari Backman 08.12.97 - 31.12.2000 Tämä päiväkirja perustuu Sinikka ja Jari Backmanin sähköpostiarkistoon, joka on ehdottomasti kattavampia suomalaisten sähköpostiarkistoja Vietnamissa. Kaikki lähetetyt ja vastaanotetut viestit ovat säilytetty, ja kattavuuden takaa se, että joulukuussa 1997 Vietnam aloitti Internet toiminnan ja me olimme ensimmäisiä suomalaisia saamassa virallisen yhteyden ja käyttäjätunnuksen backman@fpt.vn. Ja suomalaisia on Viet Namissa hyvin vähän, suurlähetystön listauksen mukaan muutamaa kuukautta pitemmällä komennuksella 1998 oli Ha Noin ympäristössä 45 suomalaista perheenjäsenineen. 1999 2000 Olemme laittaneet kiinnostavimmat tarinat ja lähinnä itse lähettämämme, sillä toki haluamme jatkaa kaikkien ystäviemme kanssa kirjeenvaihtoa jatkossakin. Myöskin turhat jaaritukset ja asiat on poistettu lukijoitamme ajatellen. Joihinkin kohtiin olemme lisänneet tekstiin kuvalinkkejä, jotka avaavat erillisen pienen ikkunan. Olemme myös jakaneet viestit hieman eri alueisiin ja niissä ajallisesti järjestelmällisesti. Mielestämme silloin voi lukija huomata myös omien ajatustemme sopeutumista ja kehittymistä, jotkut sanoisivat myös kesyyntymistä. Olemme myös jättäneet alkuajan viestit ilman ääkkösiä, sillä se omalta osaltaan kuvaa sen hetkistä teknistä valmiutta sekä selaimen että meidän itsemme osalta. Taustatietoa ja syitä olemisellemme Viet Namissa löytyy lisäksi erilliseltä sivulta. Päiväkirjaa päivitetään aina silloin tällöin ja viimeisin päivitys kerrotaan tällä sivulla. Jotta päiväkirjan lukeminen olisi helpompaa, varsinaisille sivuille ei ole laitettu kuvia, vaan niihin avautuu omat ikkunansa lukijan mieltymyksen mukaan. |
[Yleiskertomukseen olostamme täällä]
[Kotisivun alkuun]