Viet Nam ja Me

Mitä Viet Nam merkitsi meille ennen

Jarin vanhemmat Leo ja Inkeri sekä nuorempi veli Tommo työskentelivät aikanaan Ruotsin kehitysavulla rakennetun Bai Bangin paperitehtaan rakennusprojektissa. Leon tehtävänä oli alkujaan opettaa vietnamilaiset maalaamaan ja heidän oli sitten tarkoitus saattaa työmaa loppuun. Leon pesti kesti vuodesta 1979 vuoteen 1983.

Itse opetustoimi kärsi selvistä häiriöistä, kun juuri ja juuri oppinsa saanut vietnamilainen lähetettiin muihin komennustöihin ja tilalle tuli häthätää jotain puukosta ymmärtävä "kokelas". Kestettyään aikansa tällaista ongelmaa, Leo pyysi projektia lähettämään ammattilaisia Ruotsista ja Suomesta hoitamaan tehtaan maalaus ja hän voi pitää koulua siinä sivussa (ja sillä tavalla Tommo pääsi mukaan kuvioihin).

Vierailimme kesällä 1982 Hanoissa ja Bai Bangissa noin viikon ajan tutustuen varsinkin Hanoin vilkkaaseen iltaelämään ja tehdasleiriin. Siihen aikaan Hanoissa oli 3 ulkomaalaisille kelpaavaa ravintolaa (ei lueta mukaan seikkailijoiden valikoimia) ja muutamat liikennevalot. Polkupyöräilijöiden käytös oli hieman erikoista, sillä pyörät kyllä liikkuivat, mutta etu- ja takajarrujen jarrukumit olivat harvinaisempaa tavaraa ja jalkanahkajarrutus oli ennakoimisen petettyä ainoa hidastusväline.

Miksi tulimme Viet Namiin

LTKK:n professori Risto Tarjanne lähti vuoden 1993 lopulla Vietnamiin AITCV:n johtajaksi ja hänen käydessään jouluna 1996 Lappeenrannassa Jarilta kysyttiin, haluttaisiko lähteä jatkamaan Riston jalanjäljissä. Vastaus oli: "en sano heti EI", ja se osoittautuikin melko myönteiseksi.

Jari ja Energiatekniikan osastonjohtaja, professori Pertti Sarkomaa lähtivät maaliskuussa 1997 vierailemaan AIT:ssa Bangkokissa ja AITCV:ssa Vietnamissa viikon ajaksi. Sen matkan jälkeen mietimme monta kuukautta lähteäkö vai ei. Jari ei ollut niin kovin vakuuttunut työn mielekkyydestä, mutta hän sai erittäin hyvän kuvan henkilökunnan kyvykkyydestä.

Myös Pertti Sarkomaa kehoitti vakavasti miettimään tulemista, koska tällaisia mahdollisuuksia ei tule uran aikana useita.

Lopulta, pitkän harkinnan jälkeen, päätimme lähteä yrittämään ainakin vuoden ajaksi. Ja siksi sopimus tehtiin kahdeksi vuodeksi, mutta sillä ehdolla, että vuoden jälkeen saadaan halutessa palata ilman ongelmia.

Minne tulimme Viet Namissa

Saavuimme Vietnamiin

AITCV:n päämaja sijaitsee Hanoissa ja siksi asetuimme tänne. Ensimmäinen talomme oli lähellä Länsi-järveä (Ho Tay) melko uudessa yksityisessä rakennuksessa osoitteessa Xuan Dieu Road 108. Asuimme kuusikerroksisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa, joka oli alun perin ullakko, mutta muutettiin myöhemmin asunnoksi. Asuimme täällä 18 kuukautta, vaikka meillä oli hyvin vähän ylellisyyksiä. Pääsyynä oli se, että olimme investoineet huonekaluihin ja meillä oli vaikeuksia päästä niistä eroon, koska ymmärsimme, ettei niitä voisi tuoda takaisin kotiin. (Ulkomaille ei pitäisi sijoittaa muuten kuin vuokran maksamiseksi). Asunto ei ollut kunnolla eristetty ilmastoa vastaan, ja siellä oli kesällä kamalan kuuma. Vuokramme oli 1300 dollaria ilman sähköä, vettä, puhelinta ja vartiointia.

Toinen asunto oli alle kuudeksi kuukaudeksi, lähellä Hanoin keskustaa City Gate Buildingissa osoitteessa 104 Tran Hung Dao. Se oli ehdottomasti kätevämpi paikka, jossa oli hyvät ilmastointilaitteet ja hissit. Meidät ylimmässä eli kuudennessa kerroksessa, mutta pettymykseksemme aivan ihanan terassin edessä oli uusi pilvenpiirtäjän rakennustyömaa. Vuokramme oli 2000 dollaria ilman puhelinta.

Kolmas koti oli Somerset West Lake Executive Residence osoitteessa Thuy Khue Street 254D. Jälleen lähellä West Lakea, ja meillä oli mukavan näköinen asunto alle 10 metrin päässä järvestä. Pettymykseksemme asunto ei ollut mukava. Liukuikkunat olivat huonosti suunniteltuja ja pitivät melua koko ajan. Myös eristys oli paljon huonompi kuin City Gatessa ja meidän piti pitää ilmastointi päällä käytännössä koko ajan. Ja meillä oli jatkuvasti ongelmia hyönteisten kanssa, jotka pääsivät asuntoon, koska ovet ja ikkunat eivät olleet kunnolla tiivistettyjä. Vuokramme oli 1600 dollaria ilman kansainvälisiä puheluita.

Pahinta oli, että Jari oli onnistunut allekirjoittamaan sopimuksen lausekkeella, jonka mukaan emme voisi muuttaa ennen kuin 8 kuukauden kuluttua. (Lue kaikki sopimukset huolellisesti äläkä oleta mitään). Emme suosittele sitä kenellekään.

Viimeisin asunto, jossa olemme asuneet syyskuusta 2000 lähtien, on kerrostalo osoitteessa Ngoc Khanh Street 6, joka on ollut tähän mennessä paras asunto. Valitettavasti voimme nyt sanoa, että olimme katsoneet tätä asuntoa kaksi vuotta sitten, mutta emme voineet muuttaa silloin. Olemme taas ylimmässä kerroksessa, mutta tällä kertaa se on 16. kerros.

Viet Namin ruusut ja risut

Miten kauan täällä oli tarkoitus olla

Alunperin sopimuksemme oli kaksi vuotta, mutta päätimme jatkaa jouluun 2000 saakka. Nyt näyttää hyvin vahvasti siltä, että emme oloamme tule pidentämään. Yksi asiaan eniten vaikutava seikka on normaali kehityskaari, jonka mekin itsessämme selvästi tunnemme. Aluksi monet asiat tuntuvat uusilta ja samalla kun niihin tutustuu, ihminen tekee oletuksia asioiden kehityksestä. Ja olennaista on se, että yleensä aisat oletetaan yksinkertaisemmiksi kuin ne on.

Oltuaan kauemmin maassa, huomaa asioiden muuttuvan monimutkaisemmiksi ja käsitykset myös syvenevät. Joskus tapahtuu myös turhautumista ja asiat tuntuvat toivottomilta. Silloin on parempi vain tyytyä toteamaan, että kehitys vie aikansa eikä ihmeitä sovi vaatia. Käyntimme jäi kolmen vuoden pituiseksi ja muutimme takaisin Suomeen joulukuussa 2000, mutta olemme usein palanneet tuohon aikaan, ja pidämme yhteyttä sinnepäin. Ja samaa muistamista toistavat nämä sivumme.

Päiväkirjan alkuun

Vietnamin kuviin

Vietnamin videoihin

← Takaisin etusivulle

Kommentteja ja muutosesityksiä otetaan mielihyvin vastaan Sini&Jari.